Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Jäljellä oleva elinikä

13.04.2018

Jossakin iltapäivälehdessä oli äskettäin artikkeli, jonka mukaan jäljellä olevan eliniän pituuden saa helposti selville testaamalla käsien puristusvoimaa. Artikkeli jäi lukematta, mutta idea alkoi mietityttää.

Olin viitisen vuotta sitten Jorvin sairaalassa viikon verran, jolloin huonetoveriksi osui eläkkeellä oleva espoolainen palomestari. Hän oli nuorempana ollut maajoukkuetason urheilija useammassakin lajissa ja oli minuun verrattuna edelleenkin erittäin vahva ja hyväkuntoinen. Olimme suunnilleen saman ikäisiä, hän saattoi olla paria vuotta vanhempi.

Nyt palomestari on ollut kuolleena jo muutaman vuoden, mutta minä sinnittelen vähäisistä voimistani huolimatta täällä yhä edelleen. Syypää pitkäksi osoittautuneeseen elinikääni saattaa olla äitini. Hänen käsiensä puristuvoima oli lopullisesti kadonnut jo alle 50:n iässä. Tästä huolimatta äitini eli pitkään. Hän kuoli muutama vuosi sitten 95:n ikäisenä.

Ehkä lukematta jääneessä artikkelissa olisikin kerrottu, että heikko puristusvoima ennustaa pitkää ikää. Ehkä olisi pitänyt lukea.

Osittaisena syynä heikkoon fyysiseen kuntoon lienee liiallinen koulunkäynti. Jo kansakoulu ja oppikoulu opettivat vihaamaan kaikkea vähänkin voimisteluun tai urheiluun vivahtavaa. Yliopistoissa ei koskaan puhuttu sanaakaan mistään fyysiseen kuntoon viittaavasta. Ei tosin juuri mistään muustakaan sellaisesta asiasta, jolla olisi ollut elämän varrella jotain merkitystä.

Armeijakin jäi käymättä. Siinä kävi niin, että lykkäysajan loppupuolella varasin ajan sotilaspiirin esikunnan lääkäriltä. Varustauduin tapaamiseen tarpeellisilla asiakirjoilla. Lääkäri tutki ne huolellisesti ja kuunteli tarkkaan varsinkin sydäntäni. Tutkimusten jälkeen lääkäri kysyi huolestuneena, että selviänkö omin avuin kotiin, vai tilataanko sairaankuljetus. Kuntoisuusluokka oli muistaakseni C2 tai D ja siis joka tapauksessa sellainen, että armeijalla ei ollut minulle mitään käyttöä missään tehtävissä rauhan eikä edes sodan aikana.

Yllättävänkin pitkäksi osoittautuneen eliniän takia jäljellä olevat vuodet - siis jos niitä nyt sattuisi vielä olemaan - ovat alkaneet huolestuttaa. Espoon kaupungin kotihoito on niin käsittämättömän huonossa maineessa, että sen laitoksen asiakkaaksi tai kiusattavaksi en missään tapauksessa halua joutua. Omaiset puolestaan eivät minua tule hoitamaan. He eivät sitä halua ja minä en siihen suostu.

Se mitä haluaisin, on kivuton ja ihmisarvoinen kuolema. En nyt tarkoita eutanasiaa siinä merkityksessä, jossa sitä on käsitelty kansalaisaloitteessa. Tarkoitan sitä, että minulla pitäisi olla lain turvaama subjektiivinen oikeus kuolla kotonani haluamanani ajankohtana ja että lääkäri antaisi minulle laillisesti siihen tarvittavat lääkkeet. Jos en itse pystyisi enää lääkkeitä ottamaan, lääkärin tai hoitajan pitäisi asettaa neula - ringeri - ja siihen sopiva lääke, jonka tippumisen käynnistäisin itse tai pyytäisin jotain läheistä käynnistämään.

Poliittisella tasolla käyty yhteiskunnallinen keskustelu eutanasiasta on ollut aivan uskomatonta roskaa, kun muistaa että Suomessa, joka huvittavaa kyllä on maailman onnellisin kansa, yksin asuvien vanhusten itsemurhat lisääntyvät jatkuvasti. Ruotsissa niitä tehdään tiettävästi vielä enemmän mutta valtiovalta on päättänyt salata tilastot.

YLE:n ohjelmissa eutanasiasta puhuvat roskaa nuoret terveet ihmiset, jotka eivät koskaan puhu omasta eutanasiastaan vaan muiden, aivan tuntemattomien ihmisten kuolemisesta. Erityisen vastenmielisiä ovat nuorten, terveiden, uskovaisten hurskastelevat näkemykset heille tuntemattomien ja tuntemattomaksi jäävien ihmisten asioista. Aivan niin kuin minun pitäisi ottaa huomioon jonkun saatanan uskovaisen mielipiteet siitä, miten minä saan tai miten minun kuuluu kuolla. 

Minun mielestäni riittävän sairailla ja riittävän vanhoilla ihmisillä pitäisi todellakin olla subjektiivinen oikeus kuolla arvokkaalla tavalla. Siis tavalla ja aikana, jonka asianomainen henkilö itse päättää. Päätöstä ei tekisi omainen, ei lääkäri, ei lääkärifirma tai sairaanhoitopiiri, eivätkä myöskään viranomaiset.

SOTE-uudistus tulee johtamaan aivan väistämättä sosiaali- ja terveyspalveluihin käytettävien määrärahojen merkittäviin supistuksiin. Pisteytysjärjestelmä (kapitaatio - tulee varmaan sanasta kapitalismi) tulee merkitsemään sitä, että kun budjetti ylittyy, hoito ja lääkitys loppuvat. Uudistukselle asetetut tavoitteet eivät muuten tule koskaan toteutumaan. Tämä tulee johtamaan väistämättä vanhojen ja sairaiden ihmisten lisääntyvään heitteillejättöön. Sitähän tapahtuu nytkin jatkuvasti.

Typerä lässytys elämästä jonakin ihmeellisenä taivaasta tulleena lahjana pitää lopettaa. Ihminen on vain yksi eläinlaji muiden joukossa. Myös eläimet tekevät itsemurhia epätoivoisessa tilanteessa. Kuoleminen pitää kaikessa keskustelussa arkipäiväistää.

Minua ei kuoleminen pelota. Sydänleikkaukseen menin jo vuosia sitten sillä ajatuksellä, että matka saattaa olla viimeinen. Leikkaavalle kirurgille sanoin, että kitumaan ei saa jättää. Jos leikkaus epäonnistuu, kirurgin pitää huolehtia lopusta arvokkaasti ja ammattitaidolla.

Sairaana ja huonokuntoisena nääntyminen pelottaa sitäkin enemmän.

*****

Kuka tiesi euroon liittymisestä?

22.01.2018

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti aiheesta olisiko pitänyt vai eikö olisi pitänyt. Siis, olisiko euroon liittymisestä pitänyt säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Olisi ehkä pitänyt, mutta juuri siitä asiasta perustuslakivaliokunta on päätöksensä tehnyt ja eduskunta on sen vahvistanut. Sen vuoksi siitä ei kannata enää keskustella.

On kuitenkin toinen asia, joka on edelleenkin ajankohtainen ja vailla ratkaisua. Kysymys on siitä, ketkä kaikki tiesivät, että Euroopan unioniin liittyminen edellyttää myös EMU:n kolmanteen vaiheeseen liittymistä. Sillä seikalla, että ketkä siitä tiesivät, vai tiesikö kukaan, ei ole oikeudellista merkitystä. Kuten Tuomas Ojanen toteaa lausunnossaan:

"Saattaa hyvinkin olla, että läheskään kaikki kansanedustajat, kansalaisista puhumattakaan, eivät ole olleet riittävästi perillä Suomen liittymissopimuksen sisällöstä ja velvoittavuudesta mutta tämä ei kuitenkaan vaikuta oikeudelliseen arvioon siitä, että Suomella Euroopan unionin jäsenenä oli oikeudellinen velvollisuus suoraan EU:n perussopimuksen ja liittymissopimuksen normikokonaisuuden nojalla osallistua EMU:n kolmanteen vaiheeseen, yhteinen raha mukaan lukien, jos vain Suomi täyttää kolmanteen vaiheeseen siirtymisen edellytykset."  (EDK-2016-AK-63448, s.3)

Perustuslakivaliokunta käsitteli Sauli Niinistön johdolla liittymissopimusta ja valiokunnan antamassa mietinnössä sanotaan:

"Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen."  (PeVL 14/1994, s.4).

Siteeratussa kohdassa on kaksi virkettä, jotka eivät liity loogisesti toisiinsa. Ensimmäisessä virkkeessä sanotaan, että euroon liittyminen edellyttää eduskunnan myötävaikutusta. Se on aivan oikein. Siinä ei kuitenkaan sanota, että myötävaikutus syntyy jo pelkästään siitä, että liittymissopimus hyväksytään.

Jälkimmäinen virke on totuudenvastainen. Liittymissopimus merkitsi nimenomaisesti myös talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen osallistumista. Liittymissopimus oli oikeudellisesti velvoittava sanoipa perustuslakivaliokunta asiasta mitä tahansa. Liittymissopimuksen oikeudellisen velvoittavuuden arviointi ei kuulunut eikä edelleenkään kuulu perustuslakivaliokunnan toimivallan piiriin.

Perustuslakivaliokunnan antamasta mietinnöstä käy ilmi, että joko kukaan valiokunnan jäsenistä ei tiennyt sopimuksen velvoittavuudesta tai pysyi hiljaa tästä asiasta. On varmaa, että ainakin Ensio Laine olisi eriävässä mielipiteessään maininnut tästä asiasta. Laine ei kuitenkaan tiennyt asiasta riittävästi, siitä ei oltu asianmukaisesti kerrottu valiokunnassa.

Voidaan tietenkin leikkiä ajatuksella, että eduskunnassa kukaan ei tiennyt liittymissopimuksen velvoittavuudesta. Ja että kukaan Esko Ahon johtamassa hallituksessa ei tiennyt asiasta mitään. Ja että edes sopimusneuvotteluihin osallistuneet korkeat virkamiehet eivät tienneet asiasta mitään. Tämän tasoiseen ääliömäiseen typeryyteen viittaaminen tai vetoaminen tässä asiassa olisi kuitenkin houkuttelevuudestaan huolimatta liioittelua.

Olen ehdottoman varma, että johtavat poliitikot, joista tämän asian osalta tärkeimmät ovat Esko Aho, Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen, tiesivät liittymissopimuksen velvoittavuudesta ja sen vuoksi tiesivät tarkasti, mitä olivat tekemässä. Jokainen heistä halusi Suomen Euroopan unionin jäseneksi, kaikkine mausteineen. Itse asiassa hinnalla millä hyvänsä.

*****

 

Koulutusta vastaava työ

19.01.2018

Tämän päivän Helsingin Sanomissa rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta kirjoittaa, että koulutusta vastaavaa työtä ei enää ole olemassa. On vain työtä.

Olen ollut kerran (potilaan ominaisuudessa) avosydänleikkauksessa Meilahden sairaalassa ja kaksi kertaa päähän kohdistuneessa kirurgisessa operaatiossa Neurokirurgian klinikalla.

Näiden kokemusten perusteella katson, että minulle on kertynyt hyvinkin omakohtaista kokemusta siitä, mitä tarkoittaa koulutuksen ja työn vastaavuus.

Jos sairaalan työhönotto olisi toiminut professori Puttosen ajattelutavan mukaisesti, Meilahteen olisi voitu palkata kirurgin tehtäviin työtön lihanleikkaaja. Kun tämä olisi ihmetellyt, että ihmisiä... ja kaiken lisäksi eläviä... Työhönottaja olisi sanonut, että työ on vain työtä, ja sitäpaitsi sinähän osaat käyttää puukkoa ja lihakirvestä etkä hätkähdä veren näkemisestä.

Vastaavalla tavalla neurokirurgian klinikalle olisi voitu palkata työtön puuseppä, jota työhönottaja olisi kannustanut sanomalla, että kyllähän sinulla pora pysyy kädessä. Tytöt kyllä neuvovat sitten lisää.

Työ ei ole "vain" työtä. On suuri määrä tehtäviä, joissa koulutuksen on vastattava tarjolla olevaa työtä ja työn on vastattava työnhakijan saamaa koulutusta.

Kirurgin työn ohella täsmäkoulutusta tarvitaan vaikkapa betoniraudoittajan, muurarin ja lujuuslaskentoja tekevien insinöörien tehtävissä

Nopeasti ajateltuna professorin virka taitaa olla yksi harvoista ammateista, joissa koulutuksen vastaavuudella ei ole suurtakaan merkitystä.

Professorin viran saamisessa oleellisinta on vallalla olevan koulukunnan oppien ymmärtäminen ja erityisesti samaa mieltä oleminen johtavien alan professorien kanssa.

*****