Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Lepomäki ja vapauden kaiho

06.06.2018

Luin Elina Lepomäen 700-sivuisen kirjan Vapauden voitto. Kirjan kirjoittaminen on kunnioitusta herättävä saavutus. Erkki Tuomiojaa lukuun ottamatta kukaan muu nykyisistä kansanedustajista ei pystyisi kyseiseen suoritukseen. Itse asiassa huomattava osa nykyisistä kansanedustajista ei pysty kirjaa edes lukemaan. Sitä on julkisuudessa pidetty puolueohjelmaksi soveltuvana.

Kirjassa käsitellään hyvin monia asioita, jotka on ryhmitelty luvuiksi. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja pääosin helppolukuinen. Kirjoitus-, kielioppi- ja tavutusvirheitä on siedettävä määrä. Niistä valtaosa aiheutunee Otavan puutteellisesta tai puuttuvasta oikoluvusta.

Kirjan keskeisin sisältö on tiivistettävissä muutamaan sanaan: pienipalkkaiset työt ja yleissitovuuden poistaminen, perustili, kansan kapitalismi ja Natoon liittyminen. Muitakin voisi mainita. Lepomäen ymmärtämä ihminen on ahne oman edun tavoittelija kaikessa toiminnassaan. Yhteiskunta on järjestettävä niin, että oman edun tavoittelulle ei aseteta mitään esteitä.

Aluksi pari sanaa Lepomäestä. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri (ohjelmistotekniikka) ja kauppa- tieteiden maisteri (rahoitusala). Hän puhuu viittä kieltä (saksaa äidinkielen veroisesti) ja on pitkään asunut ja työskennellyt ulkomailla. Yhtenä tärkeänä työpaikkana on ollut surullisen kuuluisa Royal Bank of Scotland (jäänyt kiinni mm. valuuttakeinottelusta).

Kun Lepomäki ilmoitti osallistuvansa kisaan kokoomuksen puoluejohtajuudesta, Alexander Stubb sanoi, että Lepomäen poliittinen ura päättyy siihen. Stubb oli oikeassa lopputuloksen suhteen mutta erehtyi henkilöstä. Stubbin oma ura Suomessa päättyi nopeasti niin kuin kanan lento.

Lepomäki sanoo sivulla 554, että hän on ylpeä suomalaisista juuristaan. Suomalainen ei sano näin, hän olisi ylpeä suomalaisuudestaan. Suomalaisista juurista on tyypillisesti ylpeä kolmannen polven amerikkalainen. Tästä päättelen, että Lepomäki jatkaa uraansa Suomessa vain jos hänestä tulee ministeri tai jonkin puolueen johtaja (mahdollisesti perusteilla olevan uuden puoleen). Jos näin ei käy, hän palaa pankkiuralle - mahdollisesti edellä mainittuun pankkiin.

Lepomäki esittää terävää kritiikkiä hyvin monista asioista ja siihen voi suurelta osin yhtyä. Asioiden paran- tamiseksi esitetyistä keinoista voi sen sijaan olla montaa mieltä.

Lepomäki esittää, että Suomeen pitäisi luoda yhteiskunnan tukema pienipalkkaisten töiden järjestelmä. Palkkataso olisi tyypillisesti luokkaa 300-600 €/kk. Yhteiskunta maksaisi vuokrat ja perustilin muodossa riittävän lisäkorvauksen. Perustili on perustulon pitkälle kehitetty muunnelma. Se on kannatettava malli, jos sitä täydennetään kansalaisyhteiskunnan organisoimalla kansalaistyöllä.

Hyötyjinä pienipalkkaisista töistä olisivat yrittäjät, jotka myisivät tuotteita ja palveluja markkinahintaan. Perimmäisenä ongelmana tässä on kuitenkin se, että markkinamekanismi ei turvaa välttämättömien töiden tekemistä. Se palvelee vain maksukykyisiä asiakkaita. Kansalaistyön lähtökohtana on välttämättö-mien töiden tekeminen.

Lepomäki kehottaa kansalaisia sijoittamaan säästönsä rahastojen välityksellä osakkeisiin. Myös minua pankki (OP) yritti painostaa osakesijoittamiseen. Painostustilaisuuden jälkeen nostin valtaosan säästöistä ja annoin ne verovapauden sallimissa rajoissa lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Lehdissä on vähän väliä juttuja siitä, miten pankit ovat huijanneet vanhusten rahat. Minun rahojani eivät huijaa.

Lepomäki kannattaa kiivaasti Natoon liittymistä. Jos Suomi liittyisi Natoon, Suomen itäraja ei siirtyisi jonnekin kauas Norjan länsipuolelle. Itäraja ei siirtyisi mihinkään vaikka Suomesta tulisi USA:n osavaltio. Natoon liittymisen seurauksena USA sijoittaisi Suomeen sotilastukikohtia ja niihin suuren määrän ohjuksia (mahdollisesti ydinkärjillä varustettuna), joiden maalina olisivat Pietari ja Moskova.

Ymmärrän jotenkin sen, että virolaiset (myös Suomessa asuvat) haluavat, että Nato kostaa jättimäisillä pommituksilla Venäjälle ne kärsimykset, jotka Neuvostoliitto sille aiheutti. Saksan aiheuttamista kärsimyksistä kukaan ei puhu mitään.

Suomella on pitkä, yhteinen raja Venäjän kanssa. Se on ollut yksi maailman rauhallisimpia rajoja monen vuosikymmenen ajan. En näe mitään järkeä nykyisen hallituksen sodanlietsonnassa. Rauhan asioissa olen Paasikivi-Kekkosen linjalla. USA on taantuva suurvalta, jonka demokraattinen järjestelmä on likimain kaaosmaisessa tilassa. Euroopan hegemoniakausi maailmassa on jo päättynyt eikä palaa koskaan. USA:n hegemoniakausi on päättymässä. Katse ja suhteet tulee sen vuoksi kohdistaa itään ja erityisesti Aasiaan.

*****

Kybervaikuttamisesta ja tietoliikenteestä

31.05.2018

Presidentinvaalien alla suomalaisia peloteltiin toistuvasti ja laajasti kybervaikuttamisen merkittävästä uhasta. Media ja asiantuntijat pitivät lähes varmana, että Venäjä pyrkii epäasiallisin keinoin vaikuttamaan vaalien tulokseen. Olen paljon miettinyt tätä asiaa ja mietiskelyjen lopputulos on se, että en ymmärtänyt pelottelusta mitään ennen vaaleja, enkä ymmärrä edelleenkään.

Haluaisinkin hyvin mielelläni saada joltakulta paremmin asioista perillä olevalta henkilöltä tietoa siitä, mitä Venäjän ajateltiin tavoittelevan. Ehkä Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijat ajattelivat, että Venäjä yrittää tehdä Ahti Karjalaisesta uuden presidentin. Tai sitten he ajattelivat, että Venäjä yrittää estää Niinistön valinnan. Tai sitten he ajattelivat, että Venäjä yrittää nostaa Niinistön kannatuksen yli 90 prosentin.

Suoraan sanottuna en tiedä, mitä asiantuntijat kuvittelivat asiasta tietävänsä. Ulkopoliittinen instituutti olisi ollut joka tapauksessa vähemmän yllättynyt Ahti Karjalaisen valinnasta Suomen presidentiksi kuin se oli Donald Trumpin valinnasta USA:n presidentiksi. Tämä jälkimmäinen valinta toteutui ja muistan hyvin, mitä ulkopoliittisen instituutin johtava asiantuntija ajatteli valinnasta vähää ennen vaaleja. Vain dosentti Markku Ruotsila ymmärsi miten vaaleissa tulisi käymään.

Sauli Niinistön valinta oli jo etukäteen niin varma, että sen toteutuminen ei varmasti tullut yllätyksenä yhdellekään äänivaltaiselle suomalaiselle. Venäjän kybervaikuttaminen - jos sitä lainkaan tapahtui - ei olisi voinut vaikuttaa lopputulokseen millään tavalla. Tästä huolimatta lukemattomat tahot pitivät tärkeänä pelotella suomalaisia tällä asialla.

On jokseenkin tarpeetonta lisätä, että vaalien jälkeen kukaan ei ole julkisuudessa puhunut tästä asiasta eikä mitään analyysejä ole tehty eikä ainakaan julkaistu.

Vielä yksi huomatus: Kun Suomessa valitaan presidentti poikkeuslailla tai tulee valituksi jo ensimmäisellä kierroksella hyvin suurella ääniosuudella, kyseessä on aina osoitus suomalaisen demokratian toimivuudesta. Jos sen sijaan Venäjällä presidentti valitaan jo ensimmäisellä kierroksella hyvin suurella ääniosuudella, kyseessä on aina osoitus demokratian toimimattomuudesta. Näin siis median ja asiantuntijoiden mielestä.

*****

Helsingissä tapahtui laaja tietoliikenteen häiriö pari viikkoa sitten. Esimerkiksi sairaalat eivät päässeet käsiksi potilastietoihin ja hoitotoimenpiteet jouduttiin monen tunnin ajan tekemään ilman mitään taustatietoja potilaan aikaisemmasta hoidosta, vaivojen laadusta ja lääkityksestä.

Hoitopalveluja runsaasti käyttäneenä ajattelen, että kyseessä oli katastrofaalinen tilanne.

Kyberturvallisuuskeskuksen Turvallisuussääntely-ryhmän päällikkö Jukka-Pekka Juutinen sanoo asiasta seuraavasti: ”Tapaus osoittaa, että varayhteydet pitäisi testata etukäteen”. Tietoliikenteeseen jossakin määrin perehtyneenä pidän Juutisen lausuntoa äärimmäisen typeränä. Juutinen ei joko tiedä tietoliikenneverkkojen suunnittelusta yhtään mitään tai ei välitä esille tulleesta ongelmasta paskan vertaa.

Nykyaikana laajojen tietoliikennejärjestelmien toimivuus ei voi perustua siihen, että järjestelmää kokeillaan kertaalleen etukäteen. Järjestelmän täytyy testata itseään automaattisesti jatkuvasti, sekä ajoitetusti että satunnaisin välein. Vain tällä tavoin varmistetaan, että järjestelmä toimii myös yllättävissä tilanteissa. 

Jukka-Pekka Juutisen ajattelutapa on peräisin 1950-luvulta, jolloin puhelinpylväisiin kiinnitettiin kuupat ja niiden varaan asennettiin puhelinjohdot. Jos Juutisen ajattelutapa on vielä arkipäivää Suomessa laajemminkin, Suomi on todella pahoissa ongelmissa.

Tapaus syntyi siis siitä, että Elisa teki kaapelointiin (optisiin kuituihin) kohdistuvia järjestelyjä. Toimenpide oli etukäteen suunniteltu ja ajoitettu. Sen teki Elisan oman ilmoituksen mukaan ammattitaitoinen henkilö. Elisan mukaan monituntista häiriötä ei olisi pitänyt tapahtua.

Siis: Ei olisi pitänyt tapahtua. Myöskään Elisa ei taida tietää tietoliikenneverkkojen suunnittelusta mitään.

Ongelma syntyi tällä kertaa ennalta suunnitellun toimenpiteen yhteydessä. En uskalla edes kuvitella, mitä Elisa olisi kyennyt tekemään, jos ongelma olisi syntynyt satunnaisessa vahinkotilanteessa tai peräti tahallisen vahingoittamisen yhteydessä. Sairaalat olisivat todennäköisesti joutuneet toimimaan ilman tietoliikennettä viikkokausia.

Helsingin kaupungin tietoliikenneverkon pitäisi olla sellainen (vähintäänkin), että minkä tahansa kaapelin katkeaminen ja minkä tahansa reitittimen rikkoutuminen johtaa automaattiseen uudelleen reititykseen. Yksittäiset reitittimet havaitsevat ongelmatilanteen sekunnin murto-osassa ja keskinäisillä viesteillä pystyvät luomaan uuden verkkorakenteen (topologian - ikään kuin osan kalaverkosta) alle sekunnissa.

Lehtitiedoista käy ilmi, että Helsingin kaupungilla on kahdennettu verkko, joka on ulospäin yhteydessä yhden solmupisteen kautta. Jos tämä yksi, yksittäinen solmupiste on pois käytöstä - kuten nyt tapahtui - koko kaupunki on vailla tietoliikenneyhteyksiä.

Sairaalat eivät päässeet käsiksi omiin tietoihinsa, jotka on sijoitettu jonnekin kaupungin tietoliikenne- verkon ulkopuolelle - arvattavasti Kanta.fi -palveluihin, jotka ovat kokonaan toisen viranomaisen tontilla - ja viranomaisethan tekevät yhteistyötä - jos tekevät - omalla tavallaan ja kukin omien aikataulujensa mukaan.

Tämä pieni käytännön esimerkki osoittaa, miten vähäisellä asiantuntemuksella tärkeätkin tietoliikenteen järjestelyt toteutetaan. Puhuminen "varayhteyksien testaamisesta" on uskomatonta roskaa. Tärkeät verkot täytyy suunnitella vikasietoisiksi ja rakenteeltaan sellaisiksi, että ylemmät verkon tasot kytkeytyvät häiriötilanteissa automaattisesti mukaan.

Kaupungin kannalta elintärkeitä toimintoja hoitavan verkon tukena ja takana (hierarkkisesti yläpuolella) täytyy olla koko ajan toimintavalmiina sairaanhoitopiirin tarpeen tullen automaattisesti kytkeytyvä verkko, jonka tukena ja takana tulee olla maakunnan tasoinen automaattisesti kytkeytyvä verkko jne.

On todella kauhistuttava tilanne, että Helsingin kaupungin kokoisessa organisaatiossa tietoliikenne-verkkojen suunnittelu ja toteutus on amatöörien ja harrastelijoiden käsissä. Suomalaiseen kulttuuriin hyvin soveltuu, että tästä(kään) asiasta ei ole käynnistetty edes poliisitutkintaa. Ketäänhän ei kai kuollut ja jos kuolikin, ruumiit on jo nopeasti tuhkattu ja yhteyttä kaapelin katkaisemiseen ei kuitenkaan pystyttäisi oikeudessa osoittamaan.

*****

 

Merkittävä innovaatio vanhusten kotihoidossa

29.04.2018

YLE:n A-talk ohjelmassa 26.4.2018 käsiteltiin vanhusten kotihoitoa Espoossa. Jan Anderssonin juontamassa ohjelmassa olivat keskustelemassa Katri Merikallio, Arja Juvonen, Espoon perusturvajohtaja Juha Metso ja ministeri Annika Saarikko.

Ennen kuin alan käsitellä Espoossa kehitettyä uutta innovaatiota, pieni huomatus suomen kielen verbien taivutuksen ongelmallisuudesta.

Jokainen ymmärtää eron tekemisen ja teettämisen välillä - jos ei nimittäin osaa tai halua tehdä itse, voi teettää toisella. Tämä jälkimmäinen muoto on kieliopillisesti teettojohdos eli kuratiivinen johdos. Muoto esiintyy usein myös verbissä käskeä, muodossa käskyttää. Tällöin viranomainen ei siis hoida käskemistä itse vaan pyytää jotain toista käskemään, eli siis käskyttää.

Se erityinen verbi, jota ohjelman jälkeen aloin miettiä - pienen googlaamisen jälkeen, suosittelen sitä toisillekin - koskee verbiä palkata. Minun kielikorvani ei ainakaan heti keksinyt, mikä olisi teettojohdos verbistä palkata. Voisiko se olla palkkauttaa? Ehkä joku viisaampi kertoo minulle oikean muodon.

Mutta se sosiaalinen innovaatio. Katri Merikallio kertoi ohjelmassa tuohtuneeseen sävyyn, että hänen vanhaa, muistisairasta isäänsä oli kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana käynyt hoitamassa kaikkiaan 61 eri hoitajaa ja vieläpä niin, että jokainen hoitaja tuli taloon ikään kuin ensimmäistä kertaa - siis tietämättä mitään asiakkaasta tai toisten hoitajien mahdollisista käymisistä tai tekemisistä.

Ymmärrän hyvin Merikallion huolen ja ärtymyksen. Asiassa voisi nähdä kuitenkin myös myönteisen puolen.

Yksin asuvan ja mahdollisesti liikuntarajoitteisen vanhuksen aika käy helposti pitkäksi. Virikkeitä saattaa olla todella vähän. Tähän ongelmaan Espoon kaupunki on kehittänyt luovan ratkaisun. Hoitajia kierrätetään niin, että sama hoitaja ei koskaan mene yksittäisen asiakkaan luo kahta kertaa. Espoossa on yli 400 hoitajaa ja lisäksi suuri joukko yksityisten yritysten niin sanottuja reppuhoitajia. Kun lisäksi tiedetään, että hoitajien vaihtuvuus on suurta, järjestelmästä on pystytty luomaan aukoton.

Siinä vaiheessa kun yksin asuvan vanhuksen luona on ehtinyt käydä yli 400, mahdollisesti jopa yli 500 eri hoitajaa, vaihtuvuus on tuonut rotaatiolistaan vähintään 50 uutta nimeä. Vanhalle ihmiselle jo pienempikin kierrätys riittäisi uusien virikkeiden tarpeeseen.

Tällainen järjestelmä tuo siis tervetullutta vaihtelua vanhusten elämään. Lisäksi siinä toteutuu hyvin tärkeä työnjohdollinen tavoite: Hoitajat eivät ehdi tutustua yhteenkään asiakkaaseen eivätkä näin ollen jää puolin ja toisin kyselemään varsinaiseen hoitotapahtumaan kuulumattomia asioita. Yksittäinen hoitotapahtuma on mitoitettu kestämään noin 5-15 minuuttia. Jos aikaa menee enemmän, aikataulu on otettava kiinni lyhentämällä seuraavien hoitotapahtumien kestoa. Jaaritteluun ei ole aikaa, löysät on otettu pois.

Hoitajat ajavat Etelä-Espoon alueella ristiin rastiin toisistaan mitään tietämättä. Metroliikenteen alkaminen on vähentänyt bussiliikennettä moottoritiellä merkittävästi ja se on sujuvoittanut liukuhihnan tyyliin organisoitua työtä. Siirtymisissä on tietysti myös ongelmallinen puoli: siirtymiset vievät yli puolet kaikesta työajasta.

Toisaalta siirtymiset voidaan nähdä myös lepo- ja palautumisaikana. Ruokailu ja virkistäytyminen vaikkapa musiikkia kuunnellen voidaan hoitaa ajon aikana. Hoitajat vielä toistaiseksi valittavat kiirettä ja työn rasittavuutta. Robottiautot tuovat tähän merkittävän parannuksen jo muutaman vuoden kuluessa. Hoitajat voivat nukkua siirtymisten aikana.

Hoitotapahtumaan tuo tiettyä jännitystä se, että kotihoitaja taloon tullessaan ei tiedä asiakkaastaan käytännöllisesti katsoen yhtään mitään - vain nimen ja osoitteen. Hoitajalla ja vanhuksella on varmasti hauskaa, kun mietitään yhdessä, minkä väriset pillerit sopisivat parhaiten juuri kyseiseen tilanteeseen.

Järjestelmän toimiminen varmistetaan älypuhelimiin luotujen sovellusten avulla. Vanhuksilla on omat sovelluksensa, hoitajilla omansa. Suomihan on - kuten kaikki hyvin tietävät - älypuhelimien ja tekoälyn käytössä maailman kärkimaita. 

Ohjelmassa käydyistä keskusteluista kävi ilmi, että perusturvajohtaja Juha Metso oli hyvin huonosti perillä vanhusten kotihoidosta Espoossa. Aihepiiri oli hänelle ilmeisesti aivan vieras. Vaimo olisi saattanut tietää enemmän.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko oli sen sijaan paljon paremmin valmistautunut. Hän oli opetellut huolellisesti kaksi aihepiiriin soveltuvaa teemaa, jotka hän esitti hyvin ponnekkasti useampaan kertaan.

Jos nyt lopuksi vaikkapa ajatusleikkinä - tosiasioiden vastaisesti eli kontrafaktuaalisesti tietenkin - oletettaisiin, että vanhusten kotihoidossa Espoossa on jokin ongelma, mahdollisesti jopa vakava ongelma, yksi asia on kuitenkin varma. Juha Metsolla tai Annika Saarikolla ei ole mitään käsitystä siitä, miten tämä ongelma ratkaistaisiin.

*****

Jäljellä oleva elinikä

13.04.2018

Jossakin iltapäivälehdessä oli äskettäin artikkeli, jonka mukaan jäljellä olevan eliniän pituuden saa helposti selville testaamalla käsien puristusvoimaa. Artikkeli jäi lukematta, mutta idea alkoi mietityttää.

Olin viitisen vuotta sitten Jorvin sairaalassa viikon verran, jolloin huonetoveriksi osui eläkkeellä oleva espoolainen palomestari. Hän oli nuorempana ollut maajoukkuetason urheilija useammassakin lajissa ja oli minuun verrattuna edelleenkin erittäin vahva ja hyväkuntoinen. Olimme suunnilleen saman ikäisiä, hän saattoi olla paria vuotta vanhempi.

Nyt palomestari on ollut kuolleena jo muutaman vuoden, mutta minä sinnittelen vähäisistä voimistani huolimatta täällä yhä edelleen. Syypää pitkäksi osoittautuneeseen elinikääni saattaa olla äitini. Hänen käsiensä puristusvoima oli lopullisesti kadonnut jo alle 50:n iässä. Tästä huolimatta äitini eli pitkään. Hän kuoli muutama vuosi sitten 95:n ikäisenä.

Ehkä lukematta jääneessä artikkelissa olisikin kerrottu, että heikko puristusvoima ennustaa pitkää ikää. Ehkä olisi pitänyt lukea.

Osittaisena syynä heikkoon fyysiseen kuntoon lienee liiallinen koulunkäynti. Jo kansakoulu ja oppikoulu opettivat vihaamaan kaikkea vähänkin voimisteluun tai urheiluun vivahtavaa. Yliopistoissa ei koskaan puhuttu sanaakaan mistään fyysiseen kuntoon viittaavasta. Ei tosin juuri mistään muustakaan sellaisesta asiasta, jolla olisi ollut elämän varrella jotain merkitystä.

Armeijakin jäi käymättä. Siinä kävi niin, että lykkäysajan loppupuolella varasin ajan sotilaspiirin esikunnan lääkäriltä. Varustauduin tapaamiseen tarpeellisilla asiakirjoilla. Lääkäri tutki ne huolellisesti ja kuunteli tarkkaan varsinkin sydäntäni. Tutkimusten jälkeen lääkäri kysyi huolestuneena, että selviänkö omin avuin kotiin, vai tilataanko sairaankuljetus. Kuntoisuusluokka oli muistaakseni C2 tai D ja siis joka tapauksessa sellainen, että armeijalla ei ollut minulle mitään käyttöä missään tehtävissä rauhan eikä edes sodan aikana.

Yllättävänkin pitkäksi osoittautuneen eliniän takia jäljellä olevat vuodet - siis jos niitä nyt sattuisi vielä olemaan - ovat alkaneet huolestuttaa. Espoon kaupungin kotihoito on niin käsittämättömän huonossa maineessa, että sen laitoksen asiakkaaksi tai kiusattavaksi en missään tapauksessa halua joutua. Omaiset puolestaan eivät minua tule hoitamaan. He eivät sitä halua ja minä en siihen suostu.

Se mitä haluaisin, on kivuton ja ihmisarvoinen kuolema. En nyt tarkoita eutanasiaa siinä merkityksessä, jossa sitä on käsitelty kansalaisaloitteessa. Tarkoitan sitä, että minulla pitäisi olla lain turvaama subjektiivinen oikeus kuolla kotonani haluamanani ajankohtana ja että lääkäri antaisi minulle laillisesti siihen tarvittavat lääkkeet. Jos en itse pystyisi enää lääkkeitä ottamaan, lääkärin tai hoitajan pitäisi asettaa neula - ringeri - ja siihen sopiva lääke, jonka tippumisen käynnistäisin itse tai pyytäisin jotain läheistä käynnistämään.

Poliittisella tasolla käyty yhteiskunnallinen keskustelu eutanasiasta on ollut aivan uskomatonta roskaa, kun muistaa että Suomessa, joka huvittavaa kyllä on maailman onnellisin kansa, yksin asuvien vanhusten itsemurhat lisääntyvät jatkuvasti. Ruotsissa niitä tehdään tiettävästi vielä enemmän mutta valtiovalta on päättänyt salata tilastot.

YLE:n ohjelmissa eutanasiasta puhuvat roskaa nuoret terveet ihmiset, jotka eivät koskaan puhu omasta eutanasiastaan vaan muiden, aivan tuntemattomien ihmisten kuolemisesta. Erityisen vastenmielisiä ovat nuorten, terveiden, uskovaisten hurskastelevat näkemykset heille tuntemattomien ja tuntemattomaksi jäävien ihmisten asioista. Aivan niin kuin minun pitäisi ottaa huomioon jonkun saatanan uskovaisen mielipiteet siitä, miten minä saan tai miten minun kuuluu kuolla. 

Minun mielestäni riittävän sairailla ja riittävän vanhoilla ihmisillä pitäisi todellakin olla subjektiivinen oikeus kuolla arvokkaalla tavalla. Siis tavalla ja aikana, jonka asianomainen henkilö itse päättää. Päätöstä ei tekisi omainen, ei lääkäri, ei lääkärifirma tai sairaanhoitopiiri, eivätkä myöskään viranomaiset.

SOTE-uudistus tulee johtamaan aivan väistämättä sosiaali- ja terveyspalveluihin käytettävien määrärahojen merkittäviin supistuksiin. Pisteytysjärjestelmä (kapitaatio - tulee varmaan sanasta kapitalismi) tulee merkitsemään sitä, että kun budjetti ylittyy, hoito ja lääkitys loppuvat. Uudistukselle asetetut tavoitteet eivät muuten tule koskaan toteutumaan. Tämä tulee johtamaan väistämättä vanhojen ja sairaiden ihmisten lisääntyvään heitteillejättöön. Sitähän tapahtuu nytkin jatkuvasti.

Typerä lässytys elämästä jonakin ihmeellisenä taivaasta tulleena lahjana pitää lopettaa. Ihminen on vain yksi eläinlaji muiden joukossa. Myös eläimet tekevät itsemurhia epätoivoisessa tilanteessa. Kuoleminen pitää kaikessa keskustelussa arkipäiväistää.

Minua ei kuoleminen pelota. Sydänleikkaukseen menin jo vuosia sitten sillä ajatuksella, että matka saattaa olla viimeinen. Leikkaavalle kirurgille sanoin, että kitumaan ei saa jättää. Jos leikkaus epäonnistuu, kirurgin pitää huolehtia lopusta arvokkaasti ja ammattitaidolla.

Sairaana ja huonokuntoisena nääntyminen pelottaa sitäkin enemmän.

*****

Kuka tiesi euroon liittymisestä?

22.01.2018

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti aiheesta olisiko pitänyt vai eikö olisi pitänyt. Siis, olisiko euroon liittymisestä pitänyt säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Olisi ehkä pitänyt, mutta juuri siitä asiasta perustuslakivaliokunta on päätöksensä tehnyt ja eduskunta on sen vahvistanut. Sen vuoksi siitä ei kannata enää keskustella.

On kuitenkin toinen asia, joka on edelleenkin ajankohtainen ja vailla ratkaisua. Kysymys on siitä, ketkä kaikki tiesivät, että Euroopan unioniin liittyminen edellyttää myös EMU:n kolmanteen vaiheeseen liittymistä. Sillä seikalla, että ketkä siitä tiesivät, vai tiesikö kukaan, ei ole oikeudellista merkitystä. Kuten Tuomas Ojanen toteaa lausunnossaan:

"Saattaa hyvinkin olla, että läheskään kaikki kansanedustajat, kansalaisista puhumattakaan, eivät ole olleet riittävästi perillä Suomen liittymissopimuksen sisällöstä ja velvoittavuudesta mutta tämä ei kuitenkaan vaikuta oikeudelliseen arvioon siitä, että Suomella Euroopan unionin jäsenenä oli oikeudellinen velvollisuus suoraan EU:n perussopimuksen ja liittymissopimuksen normikokonaisuuden nojalla osallistua EMU:n kolmanteen vaiheeseen, yhteinen raha mukaan lukien, jos vain Suomi täyttää kolmanteen vaiheeseen siirtymisen edellytykset."  (EDK-2016-AK-63448, s.3)

Perustuslakivaliokunta käsitteli Sauli Niinistön johdolla liittymissopimusta ja valiokunnan antamassa mietinnössä sanotaan:

"Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen."  (PeVL 14/1994, s.4).

Siteeratussa kohdassa on kaksi virkettä, jotka eivät liity loogisesti toisiinsa. Ensimmäisessä virkkeessä sanotaan, että euroon liittyminen edellyttää eduskunnan myötävaikutusta. Se on aivan oikein. Siinä ei kuitenkaan sanota, että myötävaikutus syntyy jo pelkästään siitä, että liittymissopimus hyväksytään.

Jälkimmäinen virke on totuudenvastainen. Liittymissopimus merkitsi nimenomaisesti myös talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen osallistumista. Liittymissopimus oli oikeudellisesti velvoittava sanoipa perustuslakivaliokunta asiasta mitä tahansa. Liittymissopimuksen oikeudellisen velvoittavuuden arviointi ei kuulunut eikä edelleenkään kuulu perustuslakivaliokunnan toimivallan piiriin.

Perustuslakivaliokunnan antamasta mietinnöstä käy ilmi, että joko kukaan valiokunnan jäsenistä ei tiennyt sopimuksen velvoittavuudesta tai pysyi hiljaa tästä asiasta. On varmaa, että ainakin Ensio Laine olisi eriävässä mielipiteessään maininnut tästä asiasta. Laine ei kuitenkaan tiennyt asiasta riittävästi, siitä ei oltu asianmukaisesti kerrottu valiokunnassa.

Voidaan tietenkin leikkiä ajatuksella, että eduskunnassa kukaan ei tiennyt liittymissopimuksen velvoittavuudesta. Ja että kukaan Esko Ahon johtamassa hallituksessa ei tiennyt asiasta mitään. Ja että edes sopimusneuvotteluihin osallistuneet korkeat virkamiehet eivät tienneet asiasta mitään. Tämän tasoiseen ääliömäiseen typeryyteen viittaaminen tai vetoaminen tässä asiassa olisi kuitenkin houkuttelevuudestaan huolimatta liioittelua.

Olen ehdottoman varma, että johtavat poliitikot, joista tämän asian osalta tärkeimmät ovat Esko Aho, Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen, tiesivät liittymissopimuksen velvoittavuudesta ja sen vuoksi tiesivät tarkasti, mitä olivat tekemässä. Jokainen heistä halusi Suomen Euroopan unionin jäseneksi, kaikkine mausteineen. Itse asiassa hinnalla millä hyvänsä.

*****

 

Koulutusta vastaava työ

19.01.2018

Tämän päivän Helsingin Sanomissa rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta kirjoittaa, että koulutusta vastaavaa työtä ei enää ole olemassa. On vain työtä.

Olen ollut kerran (potilaan ominaisuudessa) avosydänleikkauksessa Meilahden sairaalassa ja kaksi kertaa päähän kohdistuneessa kirurgisessa operaatiossa Neurokirurgian klinikalla.

Näiden kokemusten perusteella katson, että minulle on kertynyt hyvinkin omakohtaista kokemusta siitä, mitä tarkoittaa koulutuksen ja työn vastaavuus.

Jos sairaalan työhönotto olisi toiminut professori Puttosen ajattelutavan mukaisesti, Meilahteen olisi voitu palkata kirurgin tehtäviin työtön lihanleikkaaja. Kun tämä olisi ihmetellyt, että ihmisiä... ja kaiken lisäksi eläviä... Työhönottaja olisi sanonut, että työ on vain työtä, ja sitäpaitsi sinähän osaat käyttää puukkoa ja lihakirvestä etkä hätkähdä veren näkemisestä.

Vastaavalla tavalla neurokirurgian klinikalle olisi voitu palkata työtön puuseppä, jota työhönottaja olisi kannustanut sanomalla, että kyllähän sinulla pora pysyy kädessä. Tytöt kyllä neuvovat sitten lisää.

Työ ei ole "vain" työtä. On suuri määrä tehtäviä, joissa koulutuksen on vastattava tarjolla olevaa työtä ja työn on vastattava työnhakijan saamaa koulutusta.

Kirurgin työn ohella täsmäkoulutusta tarvitaan vaikkapa betoniraudoittajan, muurarin ja lujuuslaskentoja tekevien insinöörien tehtävissä

Nopeasti ajateltuna professorin virka taitaa olla yksi harvoista ammateista, joissa koulutuksen vastaavuudella ei ole suurtakaan merkitystä.

Professorin viran saamisessa oleellisinta on vallalla olevan koulukunnan oppien ymmärtäminen ja erityisesti samaa mieltä oleminen johtavien alan professorien kanssa.

*****