Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Koti ja kotiseuturakkaus

30.12.2017

Itsenäisyyden juhlavuoden loppuun sopii hyvin pieni tunnelmapala kotiseuturakkaudesta. Tämä sana on kuitenkin ongelmallinen. Se on minulle vähän niin kuin eräät sivistyssanat. Tunnen sen sanakirjoissa määritellyn merkityksen, mutta mitään kytkentää omaan tunne-elämääni ei tällä sanalla ole.

Olen asunut suurimman osan elämästäni Espoossa - lähes 50 vuotta. Yhtään päivää tästä ajasta en ole tuntenut itseäni espoolaiseksi. Kotiseutumielessä Espoo ei merkitse minulle yhtään mitään. Tilanne on saman kaltainen kuin jos asuisin jossain ulkomailla, maassa, jonka kieltä en lainkaan osaisi eikä mitään yhteistä kieltä pystyttäisi muodostamaan.

Minun ainoa kotini oli Itä-Suomessa, mutta sitä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Vanhempani ovat kuolleet ja pieni maatila rakennuksineen on myyty. Kotoa muuttamisen jälkeen minulla on ollut pelkästään asunto aina kulloisellakin paikkakunnalla.

Törmäsin tähän käsitteelliseen erotteluun 70-luvun alussa, kun työpaikallani joku pyysi, että soittaisin kotiin. Soitin kotiin vanhemmilleni Itä-Suomeen, mutta ei heillä mitään erityistä asiaa ollut. Kun illalla töitten jälkeen vaimoni täällä Espoossa kysyi, miksen soittanut vaikka hän oli pyytänyt jättämään sanan, en oikein osannut vastata.

Olen ollut valtaosan työurastani myös töissä Espoossa - yli 40 vuotta. Kodittomuuden tunteeseen liittyy tai ehkäpä sen perimmäisen syyn muodostaa se kummallinen seikka, että nämä 40 vuotta eivät ole riittäneet siihen, että työpaikoillani olisi muodostunut ensimmäistäkään sellaista ihmissuhdetta, joka olisi seurannut eläkevuosille. Toisaalta, ei tällä asialla ole minulle mitään merkitystä. En ole sosiaalinen.

Kuitinmäki Espoossa on sinänsä ihan hyvä paikka asua. Kävelyetäisyydellä on Keskuspuisto, josta viime vuosiin saakka on löytänyt sieniä. Espoon kaupunki kuitenkin määrätietoisesti tuhoaa tätä puistoaluetta. Oletan ja toivon, että pahimpia tuhoja en ole enää näkemässä. Jälkipolvet eivät sieniä enää tule löytämään.

Espoolaisuus tulee aina mieleen kun naisystäväni kanssa (raahaamana?) menemme konserttiin Helsingin Musiikkitaloon. Kampin Mannerheimintien puolella on suuri aukio, jossa aina tuulee ja usein sataa vettä. Silloin tulee mieleen ne ajat, jolloin kyseisellä paikalla sijaitsi linja-autoasema. Espoolaiset odottelivat linja-autoa tuulessa ja tuiskussa, usein oli lisäksi kova pakkanen. Mitään suojuksia tai katoksia ei ollut.

Me espoolaiset olimme Helsingin päättäjille siirtotyöläisiä, joista ei tarvinnut välittää mitään. Siirtotyöläisiä olivat myös ne, jotka nousivat Kauklahdesta tulevaan bussiin Kivenlahden parakkialueelta 70-luvun alussa. Parakeissa ei ollut juurikaan peseytymismahdollisuuksia ja työvaatteisiin pinttynyt lika haisi koko bussissa. Maalta kotoisin olleelle haju ei kuitenkaan ollut vieras. Navettavaatteet tuvassa oven poskessa haisivat samaan tapaan.

Musiikkitalolle kävellessä sanon joka kerran kumppanilleni, että on se saatanan ruma. Hän tietää, että tarkoitan  tällä Kiasman museota, Se on kiistatta Helsingin rumin talo. Minulle on täysin käsittämätöntä, että Helsingin keskeisimmälle paikalle on annettu rakentaa tällainen pikaista purkamistaan odottava hökkeli.

Ei Kiasma ole ainoa arkkitehtooninen älyttömyys Helsingissä. Historiallisesti merkittävimmän munauksen muodostaa Alvar Aallon suunnittelemaksi väitetty Enso-Guzeitin pääkonttori Katajanokalla. Kun Helsingin sanomien rinnakkaiskuvista näkee, millainen talo uuden pääkonttorin tieltä on purettu, ei voi muuta kuin ihmetellä. Alvar Aallon suhteellisuuden tajun on pitänyt pettää täydellisesti, tai sitten kyseessä on suunnaton huijaus. Ehkä Enso-Guzeit on ostanut suunnitelmilleen suurella rahalla Alvar Aallon nimen ja todellisuudessa talon on suunnitellut firman rakennusmestari.

Toisaalta Kiasma ja Enso-Guzeitin pääkonttori istuvat hyvin Helsingin kokonaisilmeeseen. Kävin Helsingissä ensimmäisen kerran suunnilleen vuonna 1960 luokkaretkellä. Asuin tätini luona jossain Ratakadun tienoilla. Tätini toimi tuolloin varakkaassa perheessä taloudenhoitajana ja pääsin hetkeksi kurkistamaan salin puolelle. Lähitienoilla kävellessäni ajattelin, että kyllä Helsinki on käsittämättömän ruma kaupunki.

Sittemmin olen asunut eri puolilla Helsingin kantakaupunkia muutaman vuoden ja tietenkin käynyt siellä lukemattomia kertoja sekä työn, opintojen että antikvariaattikierrosten takia. Vuonna 1960 muodostamani ensikäsitys on vuosi vuodelta vahvistunut. Helsinki on Pohjoismaiden pääkaupungeista ylivoimaisesti rumin ja epäsiistein.

*****

Juha Sipilän joululahja Suomen köyhille

20.12.2017

Joulu on lähellä ja joulumieli vallitsee kansan keskuudessa. Juha Sipilä muun hallituksen kannustamana on päättänyt muistaa Suomen köyhiä. Syvän kristillisen vakaumuksen kirkastamana hallitus on säädättänyt lain ns. aktiivimallista, joka leikkaa työttömyystukia, ellei työtön työllisty riittävästi kolmessa kuukaudessa tai osallistu työvoimaviranomaisten harjoittamaan simputukseen.

Sipilän kannattaisi joulun tienoilla ottaa muutama päivä ylimääräistä lomaa ja lukea vaikkapa Yuval Noah Hararin kirja Homo Deus tai Juha Siltalan kirja Keskiluokan nousu, lasku ja pelot, tai mieluimmin molemmat. Kummastakin käy kiistattomalla tavalla ilmi, että työttömyys ei ainakaan hallituksen toistaiseksi miettimillä keinoilla ole vähenemässä. Työttömyys - erityisesti keskiluokan työttömyys - luonnonvoimaisella tavalla kasvaa.

Kauppa- ja teollisuusministeriön pitkäaikainen (1969-1992) kansliapäällikkö Bror Wahlroos sanoi joskus, että kolmaosa työikäisestä väestöstä tekee käytännössä kaikki työt, toinen kolmasosa pystyy jotenkuten pitämään nenän pinnan päällä ja viimeinen kolmasosa on työhön kelpaamatonta ainesta. Kun lausumasta syntyi ymmärrettävistä syistä valtava kohu, Wahlroos myönsi, että hänen lausunnossaan oli paha virhe. Työhön kelpaamattomia on todellisuudessa 40%.

Vielä jonkin aikaa sitten kansanedustaja ja korkeasti oppinut Juhana Vartiainen oli vakaasti sitä mieltä, että tarjonta luo kysynnän  (kuuluisa Sayn laki) ja että tämä pätee myös työvoiman kysyntään. Sen vuoksi hän kannatti vapaampaa maahanmuuttoa ja muutoinkin työvoimantarjonnan merkittävää lisäämistä - mm. työvoiman liikkuvuutta lisäämällä ja työttömyystukia karsimalla (lisää keppiä, vähemmän porkkanoita).

Jokin aika sitten Vartiainen kuitenkin esitti arvion, että nykyisestä 270 000 työttömästä vain noin 40 000 lopulta työllistyy (Helsingin Sanomat 18.11.2017). Kyseessä on erittäin merkittävä muutos Vartiaisen ajattelussa. Olisikin mielenkiintoista tietää, ajatteleeko kukaan muu kokoomuksen eduskuntaryhmässä samalla tavalla. Vartiainen ei varmastikaan ole muuttanut mieltään hetken mielijohteesta. Hän on päätynyt siihen tosiasioiden pakottamana.

Arviot työttömien määristä vaihtelevat hyvinkin suuresti arviointiperusteista riippuen. Oma arvioni - olen sen jostain lukenut - on, että työttömiä ja vajaatyöllistettyjä on noin 700 000. Kyseessä on hyvin suuri osuus työikäisestä väestöstä ja lukuisten seurannaisvaikutusten myötä tämä ongelma koskettaa lähes puolta koko väestöstä.

Viimeaikaisia poliittisia keskusteluja hiukan hajanaisesti katseltuani olen päätynyt näkemykseen, että yhdelläkään eduskuntapuolueella ei ole harmainta aavistusta siitä, miten kasvavaa työttömyyttä pitäisi käsitellä. Kaikki puolueet laidasta laitaan luottavat jatkuvaan taloudelliseen kasvuun, joka ilmaston-muutoksen uhkaamassa maailmassa osoittaa täydellistä vastuuttomuutta. Sävyeroja puolueiden välillä toki on. Kasvavasta kakusta kukin puolue haluaa omille kannattajilleen suuremman osan. Mitään muita eroja en ole kyennyt havaitsemaan.

Työttömyysongelman ratkaisemisessa kaikki eduskuntapuolueet ja aivan erityisesti hallituspuolueet ovat täysin avuttomia. Jotenkin tuntuu siltä, että kansalaiset ovat onnistuneet valitsemaan eduskuntaan tässä asiassa kaikkein avuttomimmat ihmiset ja nämä puolestaan hallitukseen aivan erityisen avuttomat henkilöt.

Tarvittaisiin merkittävä sosiaalinen innovaatio, todellinen mullistus ja lisäksi uskallusta sen toteuttamiseen. Uusia työllistymisen malleja pitäisi uskaltaa kokeilla ja jos jokin kokeilu osoittautuu menestykselliseksi, se pitäisi saman tien vakiinnuttaa pysyväksi käytännöksi. Yhdellä kaiken kattavalla mallilla työttömyydestä ei päästä eroon. Erilaiset olosuhteet vaativat erilaisia ratkaisuja.

Nykyinen hallitus Juha Sipilän johdolla systemaattisesti vain pahentaa jo muutenkin vaikeaa tilannetta. Osoittaa äärimmäistä röyhkeyttä ja piittaamattomuutta, että aktiivimallia koskeva laki hyväksyttiin muutama päivä ennen joulua. Sipilä, Orpo ja Soini saisivat hävetä!

Soinikin, muka köyhän kansan puolustajana - mikä vitsi! Muuten - Soini on pakkoraossa mitä tulee osallistumiseen seuraaviin eduskuntavaaleihin. Jos nimittäin Soini ei osallistuisi, siniset eivät saisi yhtään kansanedustajaa.

*****

Presidentinvaalit ja SOTE

09.12.2017

En ole vielä lopullisesti päättänyt, ketä äänestän presidentinvaaleissa. Sen olen kuitenkin jo päättänyt, että en äänestä Sauli Niinistöä. Niinistön kannatus on jossakin mielipidekyselyssä ollut yli 80%. Muistamani mukaan Euroopassa viimeisimmän 100 vuoden aikana vain Hitlerillä on ollut vapaissa vaaleissa yhtä suuri kannatus. Jo pelkästään tämä seikka riittäisi perusteluksi päätökselleni, mutta mielessäni on muutakin, josta vähän jäljempänä.

Viime aikoina olen tosin alkanut hiukan epäillä Niinistön kannatuslukujen aitoutta ja todellista juurisyytä. Kun selaa päivälehtien verkkosivuja (talouteeni ei tule yhtään päivälehteä), uutisia Sauli Niinistön saavutuksista on hyvin harvoin. Lähes joka päivä varsinkin iltapäivälehtien verkkosivuilla on sitävastoin uutisia Jenni Haukiosta ja nimenomaan hänen pukeutumisestaan. Juuri muuta ei Jenni Haukiostakaan kerrota.

Jenni Haukio on verkkosivuilla melkein yhtä suosittu kuin Kardashianin sisarukset, varsinkin keskimmäinen. Näiden sisarusten osalta ei tosin juurikaan kiinnitetä huomiota vaatetukseen vaan pikemminkin sen puuttumiseen.

Itsenäisyyspäivän vastaanottoa presidentinlinnassa en ole koskaan katsonut. Jälleen lehtien verkkosivuja selaamalla joutuu pakostakin toteamaan, että toimittajien lähes yksinomainen mielenkiinto kohdistuu naispuolisten vieraiden pukeutumiseen. Juuri millään muulla asialla ei ole merkitystä.

Ehkä presidentivaaleissa joskus tulevaisuudessa otetaan käyttöön valintamenettely, joka perustuu ehdokkaiden puolisoiden kauneuskilpailuun ja varsinkin pukeutumiseen - tai sen vähäisyyteen.

Mutta sitten siihen vakavampaan perusteluun. Se liittyy Niinistön talouspoliittiseen ideologiaan. Niinistö oli valtiovarainministerinä Iiro Viinasen jälkeen kahdessa Paavo Lipposen johtamassa hallituksessa. Tämä oli aikaa, jolloin thatcherismin nimellä kulkeva ideologia vakiinnutettiin osaksi suomalaista yhteiskuntajär-jestelmää.

Thatcherismi lyhyesti määriteltynä tarkoittaa sitä, että budjettitalouden piiriin kuuluvia, laissa valtiolle määrättyjä virastojen hoitamia tehtäviä muutetaan ensin liikelaitoksiksi. Sitten ne hiukan myöhemmin yhtiöitetään ja lopulta yksityistetään. Seurausvaikutukset vaihtelevat välillä hirveä - kauhea.

SOTE:ssa on kyse itsenäisyyden ajan massiivisimmasta yksityistämisoperaatiosta, joka tällä kertaa koskee kuntien ja kuntayhtymien - siis kuitenkin julkishallinnon - hoitamia tehtäviä. Operaatio hoidetaan hyvin virtaviivaisesti. Hyvin suuri osa Suomen sairaaloista siirtyy suoraan ulkomaiseen omistukseen. Sairaalat joko myydään tai lahjoitetaan. Lahjoitusta koskevassa sopimuksessa lahjan saaja sitoutuu hoitamaan liitteissä tarkemmin määritellyt tehtävät.

Lukija saattaa ajatella, että so what ? Potilas maksaa maakunnan (tai valtion) määrittelemän korvauksen ja saa hoitoa, joka on vähintään yhtä hyvää kuin julkisen puolen nykyisissä laitoksissa. Lukijan kannattaa kuitenkin ajatella tätä asiaa hiukan tarkemmin. Missään ei nimittäin ole luvattu, että tulevaisuus on rahoitusjärjestelyjen osalta samanlainen kuin SOTE:n alkumetreillä.

Thatcherin ja Reaganin ajatuksena oli, että yksityiset yritykset hoitavat haluamallaan tavalla kaiken ja hinnat määräytyvät markkinoilla. Yhteiskunta - There is no such thing! - sanoi Thatcher kuolemattoman viisautensa. Sen vuoksi on odotettavissa - ja uskon että Sauli Niinistö yhtyy tähän ajatukseen - että tietyn siirtymäajan jälkeen asiakkaat alkavat itse maksaa omasta pussistaan saamastaan hoidosta.

Köyhiä varten tulee olemaan valtion tai maakuntien ylläpitämiä terveyskeskuksia ja sairaaloita, mutta niitä on harvoissa paikoissa ja jonot ovat pitkät. Mutta sillä tavoin Adam Smithin ja myöhempien talouslibera-listien ideologia toteutuisi aidolla tavalla. Tällä ajattelutavalla on erittäin laaja kannatus eduskunnassa.

Otan esimerkin läheltä itseäni. Asun Espoossa Olari-Matinkylän alueella. Kävelyetäisyydeltä löytyy kolme terveysasemaa. Niistä Mehiläinen ja Terveystalo palvelevat maksavia asiakkaita, kumpikin toisin sanoen odottaa, että SOTE tulee syliin kuin lottovoitto. Kolmantena on Oma Lääkärisi (jo valmiiksi Mehiläisen omistama), jolle Espoo on jo ennaltavarautumisen tarkoituksessa ulkoistanut tämän paikkakunnan kunnalliset terveyspalvelut.

Joku hyväuskoinen saattaisi sanoa, että entäpä se valinnanvapaus! Minäkin uskon, että jopa Espoossa tulee olemaan tulevaisuudessakin tarjolla julkisia terveyspalveluja. Niitä ei kuitenkaan tarjota kaikilla paikkakunnilla. Luulen, että julkisia terveyspalveluja tulee olemaan tarjolla vain Jorvissa, johon on jo muutenkin keskitetty monipuolista sairaalatoimintaa. Siellä on sekä Espoon kaupungin että HUS:n sairaalat.

Jos Espoon kokoisessa kaupungissa on valittavana vain yksi julkisen palvelun toimipiste, kenenkään ei pidä valittaa välimatkoista. Ne ovat joka tapauksessa murto-osa kainuulaisten tai lappilaisten vastaaviin välimatkoihin verrattuna.

Lisäys 14.12.2017

Tämän päivän Iltalehdessä kerrotaan, että HUS:n hallitus on päättänyt yhteistyön aloittamisesta yksityisen terveydenhuollon kanssa. Tämä yksityinen taho toimisi HUS:n alihankkijana kaikkialla Suomessa. Iltalehden tietojen mukaan kyseinen yksityinen taho on Mehiläinen, vaikka sitä ei ole pöytäkirjaan merkitty.

Mehiläisen ja Pihlajalinnan yhtenä merkittävänä omistajana on LähiTapiola, joka haluaa, että kyseiset firmat yhdistyvät. Samalla LähiTapiola haluaa "myydä suomalaisille vakuutuspohjaisen soten ja romuttaa verorahoitteisen soten". Suunnitelmat verovaroin rahoitettavan SOTE:n romuttamisesta ovat jo siten käytännössä valmiina. Edellä tarkoittamani siirtymävaihe tulee näin ollen jäämään hyvin lyhyeksi.

En ole lainkaan selvillä USA:ssa käytetyistä sairausvakuutuksista. Sen vuoksi en pysty sanomaan, ajaako LähiTapiola Obaman vai Trumpin kannattamaa mallia. Amerikkalaiseen järjestelmään ollaan kuitenkin kovaa vauhtia siirtymässä.

Siirtyminen asiakkaiden itsensä maksamiin terveyspalveluihin on väistämätön seuraus tavasta, jolla SOTE on suunniteltu toteutettavaksi. Keskustapuolue astui karhunrautoihin, kun se poliittisen ahneuden ja suunnattoman typeryyden takia antoi kokoomukselle vapaat kädet valinnanvapauden suhteen. Luvatut säästöt eivät sovitulla järjestelyllä mitenkään voi toteutua. Säästöt toteutuvat vain, jos valtion SOTE-menoja yksinkertaisesti leikataan rajusti.

Mainittakoon, että HUS:n hallituksen päätös syntyi kokoomuksen ja vihreiden äänillä.

*****